Lapsi luovutetulla munasolulla

Lapsi luovutetulla munasolulla

Biologinen kello käy jonkin verran nopeammin naisilla kuin miehillä, ja sen takia on oleellista tietää, että jonain hetkenä munasolut loppuvat, eikä biologisten jälkeläisten saaminen ole enää mahdollista. Onneksi meidän joukossamme on runsaasti hyviä nuoria naisia, jotka ovat päättäneet alkaa munasolun luovuttajaksi ja auttavat näin perheitä, jotka eivät muuten lapsia saisi.

Next Fertility Nordic klinikan lapsettomuuslääkärit tri Ailen Aluritri Kristiina Piirisild ja tri Helen Liis kertovat, millaisissa tapauksissa naiset tarvitsevat luovutettuja munasoluja, kuinka munasolujen luovuttajat valitaan ja millaiset mahdollisuudet on tulla raskaaksi luovutettujen munasolujen avulla.

dr ailen aluri
Dr Ailen Aluri

Milloin naisen hedelmällisyys alkaa heiketä?  

Kaikki kolme lääkäriä vahvistavat, että naisen hedelmällisyys alkaa heiketä vaiheittain jo 30. elinvuoden jälkeen, ja 35. ikävuoden jälkeen se alkaa jo heiketä huomattavasti nopeammin.

Millaisissa tapauksissa luovutetuista munasoluista voi olla apua? 

Lääkärit kertovat, että luovutettujen munasolujen käyttötarve ilmenee yleensä seuraavista syistä:  

  • Naisen omien munasolujen määrä on vähentynyt merkittävästi.
  • Naisella on munasarjojen vajaatoiminta (POF).
  • Munasolujen laatu on merkittävästi heikentynyt endometrioosin seurauksena.
  • Useat koeputkihedelmöitysyritykset ovat epäonnistuneet.
  • Yli 43-vuotiaat naiset, jotka haluavat saada lapsia.
Munarakudoonorid on väga hoolikalt valitud ja neile on tehtud põhjalik tervisekontroll.

Kuinka munasolujen luovuttajat valitaan? 

Next Fertility Nordic-klinikalla on aktiivinen luovutusohjelma. Meidän munasolujen luovuttajamme ovat yleensä 20–31-vuotiaita fyysisesti ja henkisesti terveitä nuoria naisia, joille on tehty perusteellinen terveystarkastus.

tri Aluri: Munasolun luovuttajalle tehdään perusteellinen terveyskysely ja arvioidaan hänen mielenterveytensä tilaa. Toki tutkitaan myös luovuttajan elintapoja ja sitä, ettei hänen suvussaan olisi periytyviä sairauksia.

tri Piirisild: Lääkärin vastaanotolla selvitämme luovuttajille munasolujen luovuttamisprosessia ja keskustelemme mahdollisista riskeistä, teemme gynekologisen tarkastuksen ja ultraäänitutkimuksen. Anti-Müller-hormonitaso (AMH) auttaa arvioimaan naisen munasoluvarannon kokoa. Samoin testaamme luovuttajat eri sukupuolitautien varalta ja lisäksi teemme geenitutkimukset (kromosomianalyysi, geneettisen alttiuden testi). 

Tri Aluri: Jos tutkimukset osoittavat, että kyse on terveestä ja hedelmällisestä naisesta, sopii hän meille munasolun luovuttajaksi, ja voimme alkaa valmistella munasolujen luovuttamista.


Mikä ero on tuoreilla ja pakastetuilla luovutetuilla munasoluilla? 

Next Fertility Nordic -klinikalla voidaan käyttää niin tuoreita kuin pakastettuja luovutettuja munasoluja. Meillä on oma munasolupankki, jossa säilytetään suurta valikoimaa aiemmin pakastettuja luovutettuja munasoluja.

Tri Helen Liis: Pakastettujen luovutettujen munasolujen käyttö tarjoaa enemmän joustavuutta. Hoito voidaan aloittaa potilaalle sopivana ajankohtana, eikä potilaan ja luovuttajan hoitoa tarvitse synkronoida, mikä voi olla joissain tapauksissa hieman vaikeaa. Esimerkiksi, jos potilas tulee hoitoon toisesta maasta ja tarkka matka-aikataulu selviää vasta välittömästi ennen matkaa. 

Tri Aluri: Tuoreiden luovutettujen munasolujen IVF-hoito kestää valmistavine toimineen ylipäätään kauemmin (keskimäärin 2–3 kk), koska luovuttaja luovuttaa tiettyä potilasta varten. Tällaisissa tapauksissa on tarpeen ajoittaa niin naisen kuin luovuttajankin kuukautiskierto. Pakastetut munasolut ovat jo saatavillamme munasolupankistamme. Pakastettujen munasolujen valintamahdollisuus eri luovuttajien välillä on siis suurempi, ja toimenpide voidaan aloittaa nopeammin (1–2 kk). Koska munasolut ovat hauraita, eivät pakastetut munasolut aina sula sataprosenttisesti ja hedelmöidy. Se tulee ottaa huomioon, ja sen takia suosittelemme käyttämään aina vähintään kuutta munasolua tai mahdollisuuksien mukaan enemmän.

Kristiina Piirisild
Dr Kristiina Piirisild

Millainen on luovutettuja munasoluja tarvitsevan naisen valmisteleva hoito?

Tri Piirisild: Luovutettavia munasoluja tarvitsevan naisen omia munasarjoja ei ole tarpeen stimuloida, vaan tarpeen on valmistella hänen kohtunsa limakalvoa (endometrium). Kohtua valmisteleva hoito tapahtuu yleensä hormonitablettien ja emättimen kautta annosteltavien lääkkeiden avulla. Tri Aluri: Nainen saa kohdun valmistelemiseksi niin estrogeeni- kuin progesteronivalmisteita.

Tri Helen Liis: Samoin ennen alkionsiirtoa teemme naisen pyynnöstä tai kliinisestä tarpeesta kohdun vastaanottokyvyn mittauksia. Voi olla yksilöllisesti vaihtelevaa, milloin tietyn naisen kohtu on vastaanottavaisimmillaan alkion kiinnittymiselle. Meidän klinikallamme voidaan tehdä sekä BeReady- että ERA-testejä, jotka mittaavat kohdun limakalvon koepalamateriaalista alkion kiinnittymiseen tarvittavien geenien ilmenemistä odotettavana siirtoajankohtana. Testin vastauksen avulla voimme muuttaa testatun naisen alkionsiirtämisen ajankohtaa verrattuna tavanomaiseen prosessiin ja tehdä siirron juuri silloin, kun hedelmöittymiseksi on otollisimmat olosuhteet ja suurin todennäköisyys. 

Millaiset ovat Next Fertility Nordic -klinikan luovutetuilla munasoluilla saavuttamat raskaustulokset?

Raskaaksi tulemisen todennäköisyys luovutetuilla munasoluilla on paljon todennäköisempää, kun kyse on nuorelta naiselta saaduista munasoluista. Next Fertility Nordic -klinikalla luovutetuilla munasoluilla tuotettujen kliinisten raskauksien osuus on noin 70 prosenttia. Jokaisen naisen raskaaksi tulemisen mahdollisuus on yksilöllinen, koska se on riippuvainen kohdun vastaanottokyvystä ja hedelmöittämiseen käytettyjen siittiöiden laadusta.

Ota yhteyttä